Siirry pääsisältöön

Haaveista totta!

Luin Lori Nelson Spielmanin kirjoittaman kirjan Kymmenen unelmaani. Kirjassa päähenkilö on tehnyt neljätoistavuotiaana listan haaveista ja unelmistaan ja joutuu kaksikymmentä vuotta myöhemmin käymään listan läpi ja toteuttamaan tavoitteitaan. Millaisen listan sinä olisit nuorena tehnyt? Kuinka monta haavettasi on käynyt toteen? Onko jotain vielä toteuttamatta?

Noin kymmenen vuotta sitten tajusin, että minun haaveeni on olla opettaja. Jälkeenpäin tarkasteltuna olen koko elämäni ajan ollut sisäisesti opettaja, mutta tajusin sen vasta kolmekymppisenä. Olen ollut nuoruudessani esimerkiksi tukioppilas, isonen (ryhmänohjaaja seurakunnan nuorisotoiminnassa), vapaaehtoistyöntekijä, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja ja tyttökerhon vetäjän sijainen. Olen ohjannut muita ja nauttinut siitä. Myös työelämässäni markkinoinnin ja myynnin alalla, olen usein ollut muiden kouluttaja ja nauttinut siitä.

Hyppy uuteen on aina jännittävä, haaveilee siitä tai ei. Siksi kun tajusin haaveeni ja aloin tehdä töitä sen eteen, niin mielessäni oli myös epävarmuutta. Onnistuuko tämä? Pärjäänkö? Pääsenkö opiskelemaan? Saanko töitä?

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin voin sanoa, että tavoitteeni onnistui, tai lähes onnistui, sillä vielä en ole saanut liiketalouden lehtorin virkaa tai muuta vakituista opetustyötä. Valmistuin toukokuussa 2019 ammatilliseksi opettajaksi ja kevätlukukaudella 2019 vedin 5 opintopisteen markkinoinnin kurssin Humakissa. Se oli juuri niin ihanaa kuin ajattelin ja pärjäsin todella hyvin. Tämä on se työ jota haluan seuraavat kolmekymmentä vuotta tehdä. Mutta miten saada töitä?

Niinpä yrittäjänä ja markkinoinnin ammattilaisena tartuin haasteeseen ja tein itsestäni tuotteen. Tuotteistin markkinoinnin kurssini ja lähden tarjoamaan sitä sekä muita koulutuspalvelujani ammattikorkeakouluihin, opistoihin ja säätiöille. Voin vetäää yksittäisiä kursseja kokonaan tai osittain, voin sijaistaa nopealla varoitusajalla ja ennen kaikkea voin räätälöidä opetukseni juuri tarvittavalle alalle. Minulla on laaja verkosto yritysmaailmaan ja nyt aloitan rakentamaan laajaa verkostoa kouluihin ja opettajiin.

Koska haaveista tulee helpoiten totta kun ne sanoo ääneen, niin tämä blogi toimikoon minun äänitorvenani. Haluan jakaa kokemukseni siitä, että voiko koulumaailmaan rakentaa verkostoa ja miten. Ehkä tämä voi toimina myös inspiraationa tai varoituksena muille, miten kannattaa ja ei kannata tehdä. Opetusta siis yhdessä muodossa tämäkin 😃

Eli lähdetään yhdessä toteuttamaan haaveitamme! Stay tuned!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Verkostoituminen

Mielenkiintoni ja intoni  verkostoitumiseen  on suuri, koska mielestäni sillä on kallisarvoinen vaikutus mahdollisuuteeni saada työtä opettajana. Niinpä tein kuten useimmat meistä, kun yritämme etsiä lisätietoa jostain, googlasin sanan verkostoituminen. Kymmenestä ensimmäisestä linkistä useimmat veivät erilaisiin listauksiin sekä neuvoihin siitä, miten kannattaa verkostoitua. Sanat, jotka ensisilmäyksellä huomaisin eri linkeissä toistuvan olivat  mahdollisuus, vahvuus ja ylläpito . Näiden kolmen näkökohdan avulla ajattelin tarkastella omaa tähänastista verkostoistumistani opettajana ja omia heikkouksiani sekä vahvuuksiani verkostoitumisessa. Mahdollisuus Kuten jo ensimmäisessä virkkeessäni totesin, uskon todella hyvien verkostojen luomiin uramahdollisuuksiin. Duunitorin verkostoitumislinkistä löysin asialleni tukea. Sivun mukaan "Nykypäivänä jokainen voi vaikuttaa omiin uravalintoihinsa. Työnhaku vaatii aktiivisuutta ja verkostoituminen voi helpottaa ja tehostaa pros...